eilen pääsin taas vanhan harrastuksen pariin.. on oikeastaan vähän ikävä entisiä aikoja, jolloin käytettiin tärpättiä ja jämäkän hajuisia öljyjä. silloin harrastaminen oli todella pään nollaamista. nykyään ei juurikaan tarvitse tärpättiä tai asetonia. pelkkää vettä. ei mee kuuppa sekaisin. tai turvallisen turraksi. eilen kykenin tämän harrastuksen jälkeen J_D:n kanssa ulkoilemaan toviksi.. testasin sitä uutta punaista ulkoilupuvun takkia. toimi.
oltiin siis ulkoilemassa ja ihan ulkoilu-vermeet päällä. näytettiin melkein reippailta.

ulkoilun jälkeen sohva ja suunnitelma nukkumisesta. puoli koomassa olin hetkeä vaille 23 lähdössä sänkyyn ja painoin vähän huti kun yritin sulkea veksiä (kaikkihan muistaa veksin?). ruudun täytti tutut hahmot. kodin täytti jykevät sävelet. sitten olikin kello vartin yli yks. some kind of monster vei vähän mukanaan. vaikka olin kuoleman väsynyt. ja nähnyt sen aiemminkin. ja miul ois myös videot.
olin kuolla aamulla.

huomenna meen sitten pitkästä aikaa käymään kotonakotona tai siis äidin luona. pienenpieni pikkuveli S soitti muutamia viikkoja sitten ja pyysi käymmään. miulle halutaan esitellä uusi tyttöystävä. herttanen veli. rohkea uusi tyttöystävä.
ja isäpuoli muuten lupasi savukalaa ja graavilohta. se on aikasta hyvää.

ja tyttö saunoo. puusaunassa. ihanaa.

niin ja on sitten ikävä.
isosti.
ja paleltaa ihan hulluna.