tänään on taas yksi niistä päivistä, kun tulee ihmetelleeksi omaa elämänsä.
jotenkin taas iski, etten oikeasti ole saanut elämässäni juuri mitään aikaiseksi, olen vaan jotenkin juuttunut.
en osaisi kuvitella itseäni tilanteeseen, jossa pitäisi ottaa loppuiän kestävä vastuu toisesta ihmisestä. tuntuu niin oudolta, kuinka oma elämä onkaan aivan eri urilla kuin valtaosalla vanhoista ystävistä. ystävistä, joista itse huolehti kun nuorempina seikkailtiin yössä ja jotka nyt hoitavat sujuvasti omia perheitään.
lähes kaikki näistä ystävistä elää lisäksi parisuhteissa, osa naimisissa, osa kihloissa ja osa muuten vaan yhdessä.
itse ei pysty edes seurustelemaan, kun jotenkin on varma siitä et jos välittää toisesta liikaa ja laskee suojukset alas, niin varmasti saa henkisesti turpaansa.
on luotto y-kromosemeihin jotenkin huipussaan.

tyttö asuu vuokra-asunnossa. miettii millä maksaa vuokra ja pitää nordean tyytyväisenä. on vaan ihan hukassa.
mitä tekee muut? on omakoti-taloja ja rivari/kerrostalo-osakkeita. on omia pihoja ja autoja.
parisuhde-iltoja.

ainut mitä mie olen oikeasti saanut aikaiseksi on korkeakoulututkinto. mutta kun sen mie tein vain siksi, että tyttö on jo pienenä oppinut, et koulutus ei mene hukkaan ja kun päätä on, niin silloin opiskellaan. minulla ei koskaan ole ollut mitään suurta himoa tehdä tiedettä. en tunne sitä sisäistä paloa olla viisain ja paras. mie vaan teen töitä, jotta sais sen verran rahaa, et vois elää ja olla miettimästä jokaista euroa. enkä siinäkään ole viimeaikoina onnistunut.

tunnevammainen.
epäkypsä.
väsynyt.