ensimmäisenä opiskelu vuotena tutustuttiin. itseasiassa jo ihan ensimmäisenä iltana uudessa kaupungissa.
nähtiin paljon, sillä kaikkeen piti aina mennä mukaan ja juhliahan meiltä ei puuttunut.
pian tuli pimeät syysillat. sinun kanssa oli ihmeellisen helppoa olla. enkä edes tuntenut sinua. pussailtiin ensimmäisen kerran ihan yllättäen tyhjällä parkkipaikalla.
vietettiin tunteja aamuyöstä puiston penkillä ja juteltiin.

laulettiin tosi kauniisti cmx:n ei yksikään -kappaletta, vaikka kumpikaan ei osannut laulaa. laulettin silti.

riideltiin siitä, voinko minä vaan mennä taksijonoon ja rahapulassa jakaa taksin täysin tuntemattomien kanssa.
mielestäni minä olin jo niin isotyttö, että osaan itse päättää.
ja osasinkin, vaikka sinä olisit halunnnut huolehtia minun kotiin pääsemisestä omalla tavallasi.
sinun tavallasi minä olisin lähtenyt luoksesi yöksi.
siis sinun ja avovaimosi kotiin.
ja kyllä, avovaimosi olisi ollut kotona.
"sanotaan, että olet minun kaveri."
huusin sinulle suoraa huutoa kaikki tuntemani kirosanat. vieressä seisova poke jopa kysyi, "tarvitseeko neito apua?"

vaikka vaan välillä pussailtiin, sie teit miusta puolessatoista vuodessa täyden tunnevammasen, joka vaan kasaa järjettömiä suojamuureja ympärilleen. en osaa antaa itselleni lupaa oikeasti heittäytyä, sillä jotenkin tiedän vain saavani turpaani ja hajoavani paloiksi lattialle.

niin ja sinun takia olen koulutukseltani juuri se, mikä olen. en olisi ikinä uskonut suuntautuvani ammatillisesti näin.
en ikinä.

enkä minä sinua enää ajattele.
radiosta vaan sattui tulemaan väärä kappale.