voin kertoa, et tummasuklaalatte on ehkä suurinta herkkua, mitä kahvilanterassilla voi nauttia.
sen kun vielä kruunasi mansikkaisella valkosuklaakakulla ja hyvällä seuralla, ei voinut valittaa.
neito sm3tana on ässä.
lauantaihin kuului vielä edellisen illan miss marple, sauna ja mies.
en pysty siis valittamaan, vaikka kuinka tahtoisin.
en, vaikka sunnuntaiksi tilattu sutina jäikin toteutumatta toisen aamuisen krapulan ja iltapäivä formuloitten takia.
kyllä, jäin kakkoseksi ranskan osakilpailulle, enkä ole moisesta edes vittuuntunut.
en oikein voi, sillä ei minuakaan saa mihinkään tiettyjen lätkäpelien aikana. :)

sutinoiden sijasta vietin siis siveää sunnuntaita: leivoin (siitä piti tulla sämpylöitä, mut jostain syystä se muuttui uunipelliliseksi "leipää", jonka päällä oli aurinkokuivattujatomaatteja, rosmariinia ja tonnikalaa??), katselin himppu kummallista egypti-dokkaria sister.maryn kanssa (tunnin ajan etsittiin kadonnutta kaupunkia. se löytyi ja palajastui, että muinaiset egyptiläiset olivat siirtäneet kaupunkiaan 30km toiseen suuntaan joen haaran kuivumisen takia.), pesin pyykkiä ja tuijottelin angelin 1. tuotantokautta.

tehokasta ja erittäin rentouttavaa.

tosin sinä, joka lauloit pe-la yönä pihalla yesterdayta tunteella: laula sitä ens kerran jonkun muun pihalla.