olis asioita (kait?) joista kirjoittaa, mut ei vaan oikein lähde.
ei oikein osaa (taas) asettaa sanojaan.

eilen ehkä elloin elokuva ikinä. ei ole zombiet ja visvaiset syylät miun juttu, vaikka veri ja irtoraajat usein toimiikin. valtaosa leffasta meni siihen, et kurkittiin valkokankaalle sormien välistä. eli oli taas uudenlainen elokuvakokemus parhaan kookoksen kanssa. :)
niin siis planet terror oli elokuva.
toveri tarantinon kuvat on ihan mietoa tuohon verrattuna.

aamulla oli silmä-juttuja ja parin viikon päästä niitä taas lisää.
mukaan mahtui ihan mukavia asioita ja varsin asiantunteva optikko.
palkinnoksi yritin käydä ostamassa sen viimeisen potterin, mut ne oli vieläkin täällä lopussa. ens viikolla vasta sais.
höh.

olen myös onnistunut parissa päivässä kasvattamaan jo pienen ikävän lomaretkeilijä-mieheen.
outo olen.

jos tämä kirjoittaminen vaikka huomenna lähtis vähän paremmin?
ei tiiä.

nyt pitäis kuitenkin liueta kotiin, olis tärskyt kummityttö R:n ja R:n äidin kans. leffaa ja juttuja.