ei tullut hyvä viikonloppu.
on niin paska olo, ettei oikein edes osaa olla.

perjantai meni uinuessa. viikko painoi, enkä pistnyt pahakseni, kun mies ehdotti et se tuliskin vasa lauantaina. torkuin siis koko illan sohvalla ja painuin sänkyyn kymmeneltä.

lauantai alkoi kyllä loistavasti, mutta yllättäen sitä ei sitten jakunut kovin kauaa.

minä inhoan kommunikoimattomuutta.
minä inhoan lupausten rikkomista.
minä inhoan katoamisia.
mie inhoan sitä tunnettä, että toiselle on sattunut jotain pahaa.

voi vittu, miten voikaan olla asiosta ilmoittaminen joillekin niin saatanan vaikeaa.

mie oisin niin isosti tarvinnut kookoksen seuraa, punaviiniä ja sen tietyn sohvan sitä yhtä tiettyä nurkkaa.
ois todella tarvista sille ololle, ettei kaikkea tarvitse sanoa ääneen ja olo paraneis silti. ihan vaan olemalla ja tekemällä kaikkea ihan outoa.