työviikko lähentelee taas loppuaan.
enkä todellakaan tiedä mihin aika on kadonnut.  on koko ajan tehtävää ja  ajatuksissa pyörii jo seuraavan viikon työt. on taas luvassa kielillä opettamista ja vaikka sisältö on simppeliä perushuttua, ahdistus on melkoinen.

olisi niin ihana vaan olla hetki eristyksissä.
ilman oman pään kakofoniaa.
ei ahdistusta tulevasta.
ilman ulkopuolelta kuuluvaa rakennusmelua.

viikonloppuna on taas luvassa oman pään liimaamista.
ajattelin kokkailla, poltella kynttilöitä, ulkoilla jos jaksan, ommella ja tyhjennellä samuli-the-topparin sisäänsä säilömiä murhia. ja eihän sitä koskaan tiedä josko vaikka numeroidut rakkaat 301 ja 302 tulisvat jo tänään postiluukusta kotiin.. sais vähän kentittää ja rähistä.
ois niin mukavaa.

ja jos säät sallii, niin vois vaikka hempeillä.
se vasta olis mukavaa.