koska olen tehokkuuden ruumiillistuma, käytin lounastaukoni tehokkaasti lukemalla blogeja. aika monessa oli joskus männä vuonna tehty tämmöinen, joten ajattelin tehdä.. tässä kait kuuluisi haastaa kolme muuta tekemään tätä, mutta jätän haastamatta.. jos kuitenkin teet, niin heitätkö kommentilla, niin voin taas olla tehokas ja lukea vähän lisää blogeja..

kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998:
1. sain valkolakin, opiskelupaikan ja aloitin suhteen nykyisen kotikaupunkini kanssa.
2. opin juomaan olutta ja pussailemaan varattuja miehiä.
3. opin baileys-kahvin korjaavan vaikutuksen ennen torstain aamuluentoja.

viisi vuotta sitten, vuonna 2003:
1. kuvittelin kirjoittavani gradua, mutta oikeasti siirtelin paperinippua pöydällä.
2. asuin yksiössä kahden kilpikonnan kanssa.
3. opetin ja koulutin. paljon.

kolme vuotta sitten, vuonna 2005:
1. valmistuin.
2. olin tyhmätyhmätyhmä ja lopetin olemasta tyhmätyhmätyhmä.
3. tapasin eräänä heinäkuisena iltana mies-merkkisen yksilön.

vuosi sitten, vuonna 2007:
1. olin lähes 5kk työttömänä. vitutti.
2. sain tietää keratoconuksesta.
3. aloin vaihteeksi liikuttamaan itseäni pois sohvalta.

tähän asti tänä vuonna:
1. olen edelleen irronnut säännöllisesti sohvalta.
2. matkustin amerikkaan kookoksen luo ja yllättäen myös puolaan. :)
3. olen neulonut enemmän villasukkia kuin ikinä aiemmin.

eilen:
1. pussailin aamuyöstä eteisessä.
2. söin mutakakkua, pelasin cluedoa ja heitin tikkaa.
3. meinasin ostaa pussilakanan, mutta veinkin sen pienen kanniskelun jälkeen takaisin hyllyyn. hyvä tyttö.

tänään:
1. en meinannut jaksaa nousta sängystä. satoi ja oli harmaata.
2. ajattelin tehdä uuniperunoita kera tonnikalamössön.
3. hajotin aamulla yksien farkkujen vetoketjun. se vaan jäi käteen. paf.

huomenna:
1. menen uimaan ihanaisen exlemnin kanssa.
2. joudun asentamaan tähän koneeseen yhden ohjelman uudestaan.
3. olen normia pidempään töissä.

ensi vuonna:
1. toivon olevani töissä.
2. toivon saavani haluamani asunnon.
3. pussailen enemmän kuin tänä vuonna.