on vaan jotenkin. olo.

isona asiana on ilmassa ollut vaihteeksi kysymys: mitä itsekukin elämältä haluaa.
en tiedä onko miehellä joku ikäkriisi tai muuten vaan pimeys-angstia.
paljon omissa päissä tehtävää mietintää ja sitten ehkä jonkunlaista suuntaa.
ehkä.

ehkä kirjoitan itselleni kirjeen.
ehkä sitten ajatus kristallisoituu.

ja irl-tutut, tästä en halua puhua. kysymyksiin tuskin vastaan.
en halua elämänohjeita.
en ole niitä ennenkään noudattanut.
en halua selventää muiden kuvitelmia ja olettamuksia.
en halua ahdistua hyvää tarkoittavista sanoista, jotka saavat minut tuntemaan itseni kurjaksi.
en ainakaan nyt kun ei semmoiseen ole tarvetta.
mies ei ole ollut törppö.
mies ei ole tehnyt mitään väärää.
elämä vain välillä pistää miettimään.
elämä ei ole aina yksioikoisia vastauksia ja helppoja reittejä.


ja sitten on tietty tämä uudistunut vuodatus, joka ei oikein vielä lämmitä.
tympii, kun editori tekee pakotettuja kappalejakoja. ***tu jaksa koko ajan leikkiä hötömölöllä.
kiristää, kun kommenteista ei tule tietoa sähköpostiin.
vituttaa wordpress-mäinen ulkoasu ja kojelauta. tykkäsin karusta ja yksinkertaisesta entisestä.
ärsyttää leikkaantunut betty poopin pää ja väärän värinen yläpalkki.
jotensakin tökkii.

eikös tuossa olis jo tarpeeksi?
niin et vaihtais maisemaa?
mut kun keksis, et minne ja millä ajalla sais kaiken fiksattua sellaiseksi, et itse tykkäis.

ja kaiken lisäks pissittää.